Rakennukset Ruotsin Kukkolaforsenilla

Kukkolan koskialue sijaitsee kylän alaosassa, jossa Tornionjoen voima on vuosisatojen ajan muovannut sekä maisemaa että ihmisten tapaa elää ja työskennellä. Kosken vieressä on yhtenäinen kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennuskokonaisuus, jota kutsutaan kulttuurikyläksi. Alue jakautuu pohjoiseen ja eteläiseen osaan, joista kumpikin heijastaa eri toimintoja, jotka liittyvät jokeen ja sen tarjoamiin resursseihin.

Eteläinen kulttuurikylä – lippokalastuksen keskus
Kulttuurikylän eteläinen osa muodostuu varsinaisesta koskialueesta ja on vahvasti lippokalastusperinteen muovaama. Täällä keskeisimmät rakennukset ovat jakopuoti kellotorneineen sekä paistokota (stekkota). Jakopuodilla ja sen kellotornilla on ollut keskeinen merkitys yhteisen toiminnan koordinoinnissa ja yhteisten päätösten tekemisessä: kello ilmoitti kalastuksen ajankohdista ja rytmistä. Näiden rakennusten yhteydessä sijaitsevat toimisto, jääkellari sekä viisi pienempää kalastajavajaa. Joen läheisyyteen sijoitetut vajat on tarkoitettu välineille, säilytykselle ja työskentelylle kalastuskauden aikana, ja ne liittyvät tiiviisti kosken arkeen.

Pohjoinen kulttuurikylä – myllyt ja käsityö
Kulttuurikylän pohjoisosan keskeisimmät rakennukset ovat kaksi myllyä. Täällä kosken voimaa hyödynnettiin viljan jauhamiseen. Myllyjen läheisyydessä on useita muita rakennuksia, jotka kuvaavat toiminnan järjestäytymistä: myllärin tupa, aitta, saha, puuvarasto ja paja.

Jakopuoti (Delningsboden)
Jakopuoti on mahdollisesti Kukkolan näyttävin ja merkittävin rakennus ja kuuluu alueen kulttuurihistoriallisesti arvokkaimpiin kohteisiin. Se rakennettiin vuonna 1889 tulipalossa vuonna 1886 tuhoutuneen edeltäjänsä tilalle. Rakennus toimi kylän yhteisten kalastusvälineiden varastona sekä varhaisena hallinnollisena tilana. Sisällä on paikalle rakennettu lukollinen komero, mikä viittaa siihen, että rakennusta on käytetty myös toiminnan hallinnointiin – tärkeiden asiakirjojen ja mahdollisesti rahan säilytyspaikkana. Tornissa oleva kello on Övertorneån kelloseppä Salomon Ajon valmistama, ja se auttoi kalastajia seuraamaan työvuorojen vaihtumista.

Jääkellari
Jakopuodin vieressä sijaitsee niin kutsuttu jääkellari, jota käytetään saaliin säilytykseen. Sen seinät ovat noin metrin paksuiset ja eristävät kylmätilan tehokkaasti. Siellä säilytetään edelleen siikaa puisissa laatikoissa. Nykyinen jääkellari on rakennettu 1990-luvun puolivälissä.

Paistokota (Halstringskota)
Paistokota eli koskikota on suorakulmainen rakennus, jota käytettiin alun perin paikalle matkustaneiden kalastajien majoittamiseen. Sisällä seinustoja pitkin kulkevat penkit toimivat makuupaikkoina, ja keskellä oleva tulisija tarjosi lämpöä sekä paikan ruoanlaitolle. Nykyään kotaa käytetään taukotupana kalastuksen aikana sekä kokoontumisissa, joissa siikaa paistetaan.

Paistokota saattaa olla rakennettu vuonna 1874 – vuosiluku on kaiverrettu eteläsivun sisäpuoliseen hirteen. Tällainen rakennustyyppi saattoi olla käytössä koskialueilla jo 1700-luvulla. Rakennus muistuttaa vanhoja pirttityyppejä, joissa savupiipun sijasta savu johdettiin ulos katon aukosta. Tähän käytettiin niin sanottua räppänää – hirsirakenteista savukanavaa, joka nousi katon yläpuolelle. Kodan sisällä oli maapohjalattia ja keskellä avoin, korotettu tulisija. Pienemmät siiat paistettiin puuvartaissa tulen äärellä, ja siikakeitto keitettiin tulisijan ylle ripustetussa padassa.

Kalavajat
Kalavajoja on viisi, ja ne sijaitsevat rakennusrivin sisäpuolella alueen poikki kulkevan kulkuväylän länsipuolella. Niitä käytettiin kalastusvälineiden säilytykseen, kun taas yöpyminen tapahtui paistokodassa. Osa vajoista sijaitsi aiemmin aivan paistokodan läheisyydessä, mutta ne siirrettiin nykyisille paikoilleen 1970-luvun alussa.

Myllyt
Alueella on kaksi vesivoimalla toimivaa myllyä: alempi mylly noin vuodelta 1840 ja ylempi mylly 1850-luvulta.

Alempi mylly oli vesiratasmylly eli niin sanottu tullimylly, mikä tarkoitti, että viljaansa jauhatuttava maksoi maksun – usein viljana valtiolle – ja myös mylläri sai palkkansa. Talonpoikia sekä Suomesta että Ruotsista tuli Kukkolaan jauhattamaan viljansa. Vuonna 1939 kivimylly korvattiin valssimyllyllä, joka on edelleen nähtävissä.

Ylempi mylly oli myös vesivoimalla toimiva tullimylly. Kolmen turbiinin ansiosta sitä voitiin käyttää samanaikaisesti useisiin tarkoituksiin – sahana, myllynä ja myöhemmin sähköntuotantoon. Alhaisen vedenkorkeuden aikana turbiinit voitiin yhdistää tuottamaan riittävästi voimaa ainakin yhdelle toiminnolle.

1900-luvun puolivälissä myllytoiminta väheni sähkömyllyjen yleistyessä Tornionlaaksossa. Viljan jauhaminen päättyi pääosin 1950-luvulla, minkä jälkeen sahatoiminta korostui.

Vahanpirtti
Myllyjen vieressä sijaitsee Vahanpirtti, hirsinen myllärin tupa, joka rakennettiin 1880-luvulla ylemmän myllyn myllärin asunnoksi. Siellä asuivat mylläri Johan Petter ja Maria Johanna Lahti perheineen myllytoiminnan aktiivisimpana aikana, ja rakennus oli asuinkäytössä pitkälle 1900-luvulle.

Vahanpirtti liittyy tiiviisti mylly- ja sahatoimintaan ja antaa konkreettisen kuvan koskialueen arjesta. 1970-luvulla rakennusta siirrettiin hieman ja se sai nykyisen sijaintinsa. Yhdessä muiden rakennusten kanssa se auttaa ymmärtämään Kukkolankoskea yhtenäisenä kulttuuriympäristönä, jossa työ, asuminen ja vesivoima olivat tiiviisti sidoksissa toisiinsa.

Saha
Kukkolaforsenin saharakennus kuuluu pohjoisen kulttuurikylän myllyalueeseen ja on ollut läheisesti sidoksissa ylempään myllyyn. Nykyinen saharakennus on vuodelta 1903 ja hyödynsi kosken vesivoimaa kuten myllytkin. Sahaa käytettiin paikalle uitetun tai kuljetetun puutavaran käsittelyyn ja se palveli paikallista toimintaa.

Sahatoiminta oli teknisesti ja toiminnallisesti kytköksissä myllyyn. Ylemmässä myllyssä oli useita turbiineja, jotka mahdollistivat myllyn, sahan ja myöhemmin sähköntuotannon samanaikaisen käytön vedenkorkeuden mukaan. 1900-luvun aikana sahatoiminnan merkitys kasvoi myllytoiminnan vähentyessä.

Kalastusmuseo
Kukkolaforsenin kalastusmuseo sijaitsee rakennuksessa, joka rakennettiin alun perin lohenviljelylaitokseksi 1980-luvun alussa. Laitos valmistui vuonna 1982 osana Tornionjoen kalatalouden kehittämistä.

1980-luvun puolivälissä kalastusmuseo siirtyi rakennuksen yläkertaan, jolloin se sai uuden tehtävän lippokalastuksen historian, perinteiden ja tiedon välittäjänä.

Siianlippouspatsas (Sikhåvarstaty)
Kukkolaforsenin siianlippouspatsas on kuvanveistäjä Erik Vargtandin teos, joka toteutettiin Eva Pesulan kansalaisaloitteen pohjalta. Patsas kunnioittaa siian lippopyyntiä ja sen kulttuurihistoriallista merkitystä Tornionjoella.

Noin viiden metrin korkuinen, vuonna 2016 paljastettu siluettimainen patsas painaa noin 1200 kiloa. Sen läpikuultava muotoilu sulautuu ympäristöön ja yhdistää kosken virtaavan veden ja taivaan. Patsas toimii sekä taiteellisena maamerkkinä että elävän lippoperinteen symbolina Kukkolaforsenilla.