Suomen Kukkolankoski

Suomen Kukkolankoski, joka tunnetaan myös nimellä Jylhä, on ollut jo pitkään tuottoisa kalapaikka. Kukkolan kylän keskellä virtaava Tornionjoki jakaa asukkaat kahteen kyläkuntaan, läntiseen ja itäiseen. Molemmin puolin jokea elää edelleen vahva kalastuskulttuuri, jossa perinteet ovat keskeisessä asemassa. Alueella kalastetaan eniten lipolla, mutta perinteet elävät myös mateen ja nahkiaisen pyynnissä. Kalastus on ollut laajasti yhteisön organisoimaa. Suomen Kukkolassa voi yhä nähdä vanhoihin pyyntikulttuureihin liittyviä piirteitä, jotka ovat monin paikoin jo kadonneet.

Koskikalastusyhteisössä elävät edelleen monet perinteiset tavat ja uskomukset, jotka näkyvät kalastuksessa, yhteisön juhlatavoissa ja saaliin jaossa. Perimätiedon mukaan kuningatar Kristiina, joka hallitsi vuosina 1632–1654, antoi Kukkolalaisille erityisiä kalastusoikeuksia. Tiedon mukaan kalastus sidottiin tuolloin myös tilaosuuksiin ja siihen aikaa myös Kukkolan kalastuksen osakkaat järjestäytyivät.

Kalastus Kukkolassa on ollut yhteistä pyyntiä jo satoja vuosia. Osakastilat muodostivat yhteisen pyyntikunnan viimeistään 1600-luvulla, kun tiloihin sidottu kalastus oli organisoitava ja pyynti oli suoritettava sovussa. Pyyntiä ja saaliinjakoa säänneltiin kylän sisäisin säännöin.

Nykyisin Kukkolankosken osakaskunta vastaa alueen lippokalastuksen järjestämisestä. Osakaskunta huolehtii kalastuspaikkojen kunnostuksesta, sekä krenkkujen vuosittaisesta rakentamisesta ja purkamisesta. Lisäksi se määrittelee lippouksen ajankohdat rajajokisopimuksen mukaisesti. Osakkaat valitsevat keskuudestaan koski-isännän tai -emännän, joka vastaa kalastukseen liittyvistä asioista, koordinoi krenkkujen rakentamista ja purkamista, sekä johtaa osakaskunnan kokoukset.

Alueen historia

Kukkolankosken kalakenttä on valtakunnallisesti merkittävien kulttuuriympäristöjen (RKY) kohde. Kukkolankosken alue on kokenut merkittäviä muutoksia elinkeinorakenteessa ja ympäristössä 1950-luvulta tähän päivään. Toisen maailmansodan jälkeinen kaupungistuminen ja maaltamuuton kiihtyminen näkyivät myös Kukkolankoskella. Alueen perinteiset elinkeinot – maanviljely, karjanhoito ja kalastus – alkoivat hiipua 1950-luvun jälkeen, ja nykyään nämä elinkeinot ovat alueella lähes kadonneet.

Alueella kalastusta harrastetaan lähinnä vapaa-ajan mielessä, ja perinnekalastus elää yhä kosken kalakentällä. Kukkolankoskella perinnekalastus – eli siian ja lohen lippoaminen – ei enää nykyisin muodosta varsinaista elinkeinoa. Kalastusta voidaan kuitenkin pitää epäsuorasti elinkeinona matkailun kautta, sillä se on yksi alueen tärkeimmistä vetovoimatekijöistä.

Siianjakoperinne

Siianjakoperinne on Suomen Kukkolassa säilynyt osana lippokalastuskulttuuria. Jako on useimmilta muilta kyliltä jo hiipunut tai loppunut. Vanhemmat siianjakajat yleensä kertovat jaon periaatteet sekä opettavat, mitä jaossa pitää tehdä. Jakotoimituksessa käytetään kolmea erilaista kalojen arpomismenetelmää. Jaossa arvotaan kalaläjät osakkaiden kesken, jotta päästään mahdollisimman tasapuoliseen jakoon osuuksien mukaan. Muita arvontatapoja ovat ”Kenen läjä tämä on?” ja ”Pää vai pyrstö” -menetelmät.

Vieraile Suomen Kukkolankoskella