Rakennukset Suomen Kukkolankoskella

Kukkolankosken kalakenttä kuuluu Suomen Museoviraston luokittelemiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin (RKY). Kukkolankosken koskikentältä löytyy kalastuskulttuuria palvelevia rakennuksia, kuten aittoja, paistokota ja kalapuohi. Koskikentän vanhin rakennus, paistokota, on rakennettu 1600-luvulla.

Kukkolankosken historia kauppapaikkana

Kukkolankoski on ollut jo 1500-luvulta lähtien kukoistava kauppapaikka, jossa joen kalansaaliit toimivat maksuvälineenä. Tieyhteys jokivarteen on syntynyt 1700-luvulla ja venäläisten sortokausien jälkeen Kukkola kohosi jokilaakson suurimmaksi kyläksi. Suomen sodan päätteeksi 1809 kylä jakautui kahden eri valtakunnan alueelle.

Kalakentän rakennukset ja kehitys

Kukkolankosken kalakentän maisemaa jäsentää aittarivi, jonka jatkeena sijaitsee kylän vanhin viljamakasiini. Aittarivin ja jokirannan välissä seisoo alueen vanhin rakennus, 1600-luvulta peräisin oleva paistokota. Kalakentällä on lisäksi kalavarasto, joka tunnetaan nimellä Kalapuohi.

Kalastuksen rinnalla maatalous oli tärkeä sivuelinkeino, ja se näkyi myös koskikentän toiminnassa. Vesivoimaan perustuva myllytoiminta vilkastui 1800-luvulla, jolloin myllyt palvelivat erityisesti viljan käsittelyä. Kukkolankosken Ylämylly tuhoutui 1930-luvun tulvassa, minkä jälkeen Myllynpirtti jäi ilmeisesti pois käytöstä. Vuonna 1865 rakennettu Myllypirtti on kuitenkin säilynyt ja toimii nykyisin kesäkahvilana.

Muu rakennuskanta on pääosin peräisin 1800-luvulta ja 1900-luvun alusta, ja se sijoittuu tiiviisti Koskitien varteen. 1920-luvulla koskea muokattiin tukkien irtouittoa varten, ja tien itäpuolelle perustettiin Niskalan tila. Ajan myötä osa rakennuksista on tuhoutunut, siirretty tai purettu, mikä on muuttanut alueen rakennetta.

1900-luvun kuluessa Kukkolankoskesta kehittyi myös matkailukohde. Rakennuskanta uudistui ja laajeni 1960–1970-luvulla ja samassa yhteydessä aittarivistöä kunnostettiin.

Kala-aitat
Koskikentällä on useita aittoja, jotka on rakennettu lähinnä kalastustarvikkeiden säilytystä varten. Aitoissa säilytetään lippoja sekä esimerkiksi mertoja. Aitat ovat kylän talojen omistuksessa; vanhimmat aitat ovat hirsisiä, ja myöhemmin on tehty joitakin lautarakenteisia aittoja. Vanhimmat aitat ovat 1700-luvun tyylisiä yksikerroksisia aittoja. Huonokuntoisia aittoja on purettu 1900-luvulla ja rivistöön muodostuneita aukkoja täydennettiin siirtämällä riviin vanhoja aittoja muualta.

Kalapuohi
Kalapuohi sijaitsee Kukkolankosken koskikentän pohjoislaidalla. Sitä käytetään kalojen säilyttämiseen. Se on paistokodan rinnalla toinen keskeinen kyläyhteisön käyttämä rakennus. Kalapuohin katolla seisoo kellotorni, joka kertoo kalastajille lippovuoron vaihtumisen ja siianjaon ajan. Ajannäyttötehtävä oli tärkeä erityisesti aikana, jolloin kellot olivat harvinaisia.

Kalapuohissa on kaksi ovea: toinen vei aikoinaan siikapuolelle, toinen lohipuolelle. Lohipuoli oli pienempi. Kummassakin osassa on aikoinaan ollut jääkellari kalan säilymisen turvaamiseksi. Jääkellarit olivat erillisellä rakenteella eristettyjä tiloja huoneiden sisällä. Niihin tuotiin jäätä ja lunta, joita kesän lämpö tai valo ei päässyt sulattamaan. Lohipuolen kellarille ei ole myöhemmin ollut käyttöä ja se on purettu säilytystilan tieltä. Siikapuolen kylmiössä sen sijaan säilytetään edelleenkin vuorokauden lipposaalis siianjakoon asti.

Siianjako tapahtuu kalapuohin edessä. Kalapuohissa on nykyisin käytössä myös puntari ja jäähilekone.

Paistokota
Kukkolankosken koskikentän vanhin rakennus, paistokota, toiselta nimeltään, koskikota, on rakennettu 1600-luvulla. Se on koskikentän keskeisimpiä rakennuksia, niistä vanhin ja edelleen aktiivisessa käytössä. Tämä hirsinen matala kotarakennus edustaa erittäin vanhaa rakennustyyppiä, jollaiset ovat pitkälti muualta jo kadonneet.

Kodassa on aikojen kuluessa valmistettu alueelle leimallisia perinneruokia varrassiikaa ja siikakeittoa, joista lippoajien lisäksi ovat päässeet nauttimaan muutkin kyläläiset ja kulkijat. Tällaisia rakennuksia käytettiin esihistoriallisena aikana asumuksina. Ne olivat majoja, joiden tunnusmerkkejä olivat suuri koko ja lattian keskivaiheille sijoitettu avoin tulisija. Lämmitykseen ja ruoanlaittoon tarvitun tulen muodostama savu poistui katossa olevasta aukosta, joka toimi myös valoaukkona.

Menneinä aikoina kesäisen vuorolippouksen aikaan kalastajat yöpyivätkin koskella. Kodan seiniä kiertävät leveät penkit, joilla useampikin lippomies on mahtunut yhtä aikaa lepäämään. Kotaa on aikoinaan peittänyt tuohikatto, jonka päällimmäisenä rakenteena olivat pitkittäiset puut, malot.

Myllynpirtti
Vuodesta 1951 kesäkahvilana toimineen Myllynpirtin on rakentanut Petter Palo vuonna 1865. Aluksi rakennus palveli myllärin perheen asuintalona. Ennen kahvilakäyttöön kunnostusta rakennus oli tyhjillään jonkun aikaa. Rakennus on suorakaiteen muotoinen, jossa on korkea umpikuisti ja terassi. Rakennuksessa on perinteisen peräpohjalaisen rakennustavan mukaisesti näyttävät ikkunakoristeet ja koristeellinen kaksikerroksinen lautarakenteinen kuisti.

Lauttamiespatsas
Jokea on jo varhain käytetty puiden uittamiseen. 1800-luvun jälkipuolella sahaustoiminta vilkastui ja puuta alettiin uittaa suuria määriä. Uitto oli ennen merkittävä työllistäjä jokivarressa. Puuta uitettiin yhteen sidottuina lauttoina 1920-luvulle asti, ja sen jälkeen irtouittona. Uittotyölle omistettu kuvanveistäjä Ensio Seppäsen suunnittelema lauttamiespatsas paljastettiin 1961 ja se seisoo keskeisellä paikalla Kukkolankosken koskikentälle tultaessa.